Kiitos vain @SarasvuoJari aamun Twiittauksesta. Meni tämän työpäivän alku pilalle, kun tuli ihan pakko kirjoittaa pitkästä aikaa jotain "painavaa".
Verovapaista osingoista on viime aikoina puhuttu vähintään tarpeeksi. On jauhettu siitä, mitä valtio menettää, kun jotkut "etuoikeutetut" saavat muiden kustannuksella nostella verovapaita osinkoja. Jopa kokoomuspoliitikot ovat alkaneet kääntää takkiaan ja puhumaan tätä "epätervettä" ilmiötä vastaan. Kukaan ei kuitenkaan ole missään vaiheessa vaivautunut kertomaan sille suurelle kansanosalle, jota nämä suurpääoman rosvot osinko-oikeudellaan sortavat, että mistä ja miten tämä osinko muodostuu ja miten sitä oikeasti pääsee nostamaan?
Tämän tilityksen päälinjasta on varmasti poikkeuksia, mutta uskon ja väitän, että tässä sanottu pitää päälinjoiltaan paikkansa ainakin suurimman osan yrittäjistä suhteen.
Itse olen yrittäjäperheen kakara ja ollut oikeissa töissä vain nuoruudessani opiskeluaikana ja sitä ennen. Väitän siis kuitenkin tietäväni kyllä ihan oikeasti, mitä raha maksaa ns. duunarille. Omat työni olivat pääasiassa byggahommia, joissa on oikeasti painettava se kahdeksan tuntia saadakseen liksansa kasaan. eikä se liksa mikään päätähuimaava ole, vaikka saisi tehdä urakkahommia. Kun railakas nuoruus aiheutti valmistumisen viivästymisen niin, että sain loppututkinnon valmiiksi vasta noin kolmekymppisenä, ei minulla ollut käytännössä muuta mahdollisuutta kuin lähteä yrittäjäksi itsekin. Kuka olisi palkannut kolmekymppisen vastavalmistuneen?
Työssäni olen sittemmin saanut tutustua mitä moninaisimpaan kirjoon eri alojen yrittäjiä. Oman näkemykseni mukaan näitä valtakunnan pystyssäpitäjiä yhdistää joku outo hulluus. Usko omaan tekemiseen ja ylpeys. Työllistävän yrittäjän prototyyppi pitää loppuun asti omien työntekijöidensä puolta ja lainaa pankista rahaa omilla vakuuksillaan voidakseen raahata yrityksensä matalasuhdanteiden yli. Työntekijöitä irtisanotaan vasta viimeisen pakon edessä ja omasta toimeentulosta tingitään. Eletään puolison tuloilla, vanhempien tuella jne. Kunhan yritys pysyy pystyssä!
No missä ne on ne verovapaat osingot? Niitähän tässä piti retostella.
Valtaosa edellä maalatun yrittäjän prototyypin omaavista hulluista ei varmaan koskaan pääse nauttimaan tästä palkanlisästä käytännössä juurikaan. Suomalaisten mediaanipalkka on tietääkseni 2 890 euroa. Karkean veroprosenttilaskurin tuloverolaskelman jälkeen tuosta jää käteen noin 2223,33/ kk. Puolet suomalaisista siis tienaa enemmän ja puolet vähemmän kuin tuon.
Jos sitten ajatellaan sitä perusyrittäjää. Yksinyrittäjää, joka sosiaalidemokraattisen valtiovarainministerin näkemyksen mukaan nostaa verovapaita osinkoja palkkatulon sijaan. Miten hänen tulonsa voisivat noin karkeasti arvioiden muodostua ja missä se on se kaivattu verovapaa osinko?
Oletetaan, että tämä yrittäjä on jäänyt työttömäksi esim. suuresta rakennusliikkeestä rakentamisen laman vuoksi. Ammattitaitoa on vaikka muille jakaa, mutta tuota mediaanituloa ei näy, kun ollaan kortistossa elelemässä meidän muiden verovaroilla (yksi sivuhuomio, mistä ns. palkansaajatkaan eivät tunnu olevan tietoisia olkoon tässä se fakta, että työttömyysturva katetaan n. 90 %:sti verovaroin, eikä suinkaan niillä työttömyyskassamaksuilla). Tämän duunarin suonissa virtaa sitten ripaus sitä edellä mainostettua hulluutta.
Hänen ylpeytensä (tai yksinkertaisesti elämäntilanne asuntolainoineen ja muine paineineen) ei salli kortistossa roikkumista, vaan on tehtävä jotain. Tämä hullu päättää sitten perustaa yrityksen ja alkaa markkinoimaan pitkän työkokemuksensa tuomaa ammattitaitoaan tuttaville ja kaikille mahdollisille vastaantuleville. Ensimmäinen huomionarvoinen seikka on se, että sillä kellonlyömällä, kun yritys on merkitty kaupparekisteriin, hullu putoaa yhteiskunnan tukiverkon ulkopuolelle. Ansioturva loppuu kuin seinään.
Todellisuutta vastaamattomasti oletan, että tämä yrittäjä on niin taitava markkinoija ja omaa niin laajan verkoston, että hän suhteellisen nopeasti täystyöllistää itsensä. Keikkaa pukkaa. Yrittäjä tuntee arvonsa, mutta tietää, että hinnalla kilpaillaan. Hän ei uskalla/ voi lähteä ylilaskuttamaan, vaan päättää pitää tuntihintansa kohtuullisena 50 €/ tunti sisältäen arvonlisäveron. Jo tässä kohtaa se palkansaaja, jolla ei ole hulluutta verisuonissaan, huutaa, että no niin viiskymppiä tunti! Duunarin palkkahan pyörii siinä kympin ja kahden välillä/ tunti. Ehkä sentään tämän esimerkin hullun yrittäjän työkokemuksella lähempänä sitä kahtakymppiä.
Oletetaan edelleen, että yrittäjä siis on poikkeuksellisella tavalla onnistunut täystyöllistämään itsensä. On niin hyvä maine ja niin hyvää työtä, että keikkaa pukkaa. Hän ei tässä vaiheessa voi kuvitellakaan uskaltavansa työllistää ketään ulkopuolista, mutta itselleen riittää työmaita. Aamulla duuniin ja illaksi kotiin. Kun hän on yksinyrittäjä, hän joutuu luonnollisesti tämän varsinaisen työn ohella hoitamaan kaikki materiaalien hakemiset ja muut tukipalvelut itse, joten on selvää, ettei hän ns. tavallisen työpäivän puitteissa pysty saamaan aikaan missään nimessä enempää kuin keskimäärin 6 1/2 tuntia laskutettavaa työtä. Sehän kuulostaa hienolta! 325 euroa päivässä laskutusta. Taas palkansaaja ärähtää.
Tuohan tekee sitten jo kuukausitasolla keskimäärin 21 työpäivän mukaan laskettuna 6.825,- euroa. Kelpo summa. Ai niin, unohtui, että siinä oli sisällä jo alv. Yrittäjä joutuu tilittämään valtiolle laskuttamastaan määrästä arvonlisäveroa valtiolle 19,35 %. Hänelle jääkin siis tuosta viidestäkympistä tuloutettavaa noin neljäkymppiä, eli todellinen liikevaihto kutistuukin enää 5.504,- euroa.
Edelleen unohtui, että kyseessä on yritys, joka on kirjanpitovelvollinen ja jolla on jotain kulujakin. No vaikka sillä ei olisi omaa toimistoa, vaan pelkästään kannettava tietokone ja pöytä makkarin nurkassa, on kuitenkin hoidettava kirjanpito ja maksettava ainakin bensat ja ostettava työkalut, haalarit, ja muut kilkkeet, mitä tarvitaan. Jonkunlaisen varaston se tarvii se hullu, että voi pitää niitä työkalujaan jossain. Paitsi, jos säilyttää niitä pakettiautossa vorojen vietävänä ilman vakuutuksen antamaa turvaa. Silti pitää ostaa se paku tai maksaa liisingit kuukausittain.
Jos se on oikein pihi, se saattaa selvitä tuosta kaikesta edellä olevasta tonnilla-puolellatoista keskimäärin kuussa. Kuvitellaan, että se saa kaikki muut kulut puristettua tonniin kuussa alv 0 %.
No hei!, huutelee Urpilainen ja tää kateellinen
palkansaaja, mähän sanoin! Siitä jää siis liksaa vielä neljäja puoli
tonnia! Kunpa jäisikin. Unohtui, että kyseessähän on yritys. Yritys jos
haluaa maksaa yrittäjälle palkkaa, on siitä palkasta maksettava
karkeasti sanottuna n. 25 % työnantajan työttömyysvakuutus, -tel ym-
maksuja.
Karkean laskukaavan mukaan siitä jää sitten liksaa jaettavaksi yrittäjälle itselleen sitten se 3.375,- kuussa. Yrittäjä on ajatellut, että se kykenee tulemaan toimeen tällä mediaanitulolla, joka on siis tuo edellä sanottu about 2.890,-, koska haluaa päästä käsiksi näihin VEROTTOMIIN OSINKOIHIN!
Palkkaa hän ei voi olla kokonaan nostamatta, koska kuukausittaiset menot juoksevat. On sitä asuntolainaa jne. No yrittäjä tienaa nyt sitten noin karkeasti sen 2.200,00 kuussa käteen, mistä maksaa sen tonnin verran niitä asumiskulujaan ja jää hurvitteluun vielä toista tonnia! Mutta onhan hänellä se veroton osinko odottamassa. Koko palkan korvaaminen jälkikäteenkin osingolla ei ole järkevää, koska osingosta on aina verottoman osuuden ylittävin osin verollista 70 % ja verotonta 30 %. Lisäksi hänelle ei sitten kertyisi lainkaan eläketurvaa, kun kukaan ei maksaisi TEL / YEL maksuja (joita on kylläkin pakko maksaa tietty vähimmäismäärä).
Koska yrittäjä on pihi ja säästeliäs, hänelle jää täystyöllisyyden turvin nyt sitten joka kuukausi firmaan ns. voittoja karkeat 475,- euroa kuukaudessa. Jos hän pystyisi ideaaliin työskentelyyn ja tulonmuodostukseen, hän saattaisi pystyä keräämään tätä voittoa 11 kuukautta vuodessa, eli huikeat 5.225,- euroa vuodessa.
Tuohan on sitten pelkkään tuloa tuo viis tonnia. Paitsi, että yritys maksaa siitä veroja 24,5 %. Eli tilikauden jälkeen on yrittäjälle kertynyt yhtiön tilille ns. voitonjakokelpoisia varoja verojen jälkeen 3.944,87 euroa. koska yrittäjä haluaa päästä kiinni siihen verottomaan osinkoon, hän jättää sen taseeseen kasvattamaan yrityksen ns. nettovarallisuutta, jonka mukaan tuo verottoman osingon jako määräytyy. Hän saa jakaa verottomana viimeksi päättyneen tilikauden voitonjakokelpoisista varoista 7 % ja enintään kuitenkin 60.000,- vuodessa.
Vaihtoehtona on tietty se, että hän jakaa sen heti itselleen ulos, jolloin siitä 30 % on verotonta ja 70 % verotettavaa. Ekan vuoden jälkeen hän voi siis nostaa halutessaan verotonta osinkoa 1.300,- euroa! Hienoa on siirtyä omistavaan luokkaan.
No eihän tämä säästeliäs ja ahne yrittäjä halua pelata pikkunappuloilla, vaan nostaa kunnolla sitä osinkoa. Hän vääntää työtään 10 vuotta. Kasvattaa liikevaihtoa ja voittoa vielä vähän joka vuosi, niin, että kymmenen vuoden mielettömän työnteon jälkeen hän on kerännyt yhtiöön edellä kerrotulla logiikalla 100.000,- euroa. Sitten yhdententätoista vuonna hän tekee voittoa jälleen nyt jo sen 10.000,- vuodessa ja päättää ottaa osinkoja ulos. Niitä verottomia. Lain mukaan hän voi nyt nostaa tuosta 100.000:sta sen 7 % verottomana, eli komiat 7.000,- euroa. Jos hän haluaa nostaa koko 10.000,- voiton ulos, on siitä sitten jäljelle jäävästä osingosta eli 3.000:sta verotonta n. 1.000,- ja veronalaista 2.000.
Kymmenen vuoden työnteon jälkeen tämä yrittäjämme siis pystyisi nostamaan yrityksestä komiat 8.000,- euroa osinkoja verottomana. Se nostaisi hänen kuukausittaisia nettotulojaan edellä olevan kaavan mukaan n. 600,- eurolla.
Voidakseen nostaa tuon osingon, on firman tietenkin jatkossakin tehtävä aina voittoa. Sikäli kun hän nostaa kaiken sieltä ulos, ei myöskään osinkoperusteena oleva 100.000,- enää kasva, vaan jää paikoilleen.
Koko tarinassa ei ole otettu juurikaan kantaa siihen, että yrittäjä vastaa itse lomapalkoistaan. Hän vastaa itse siitä, että töitä on. Hän vastaa itse kaikista asiakkaiden reklamaatioista. Hän vastaa itse siitä, että sairastuessa ei ole ketään, joka tekisi hänen työnsä. Hän vastaa itse siitä, että jos auto hajoaa, jostain löytyy rahaa sen korjaamiseen tai uuden hankkimiseen. Hän ei voi käytännössä sairastua. Vaikka hän saakin sen jälkeen kun omavastuuaika on ohi, Kelalta sairausajan palkan, joutuu yhtiö kuitenkin turvaamaan hänen tulonsa sen seitsemän päivän ajan. Kukaan ei toisaalta tee sitä laskutettavaa työtä sinä aikana. Tämäntyyppinen kädestä suuhun yritys voi käytännössä kaatua yhteen yrittäjän sairastumiseen. Jos hän ottaa vakuutuksen kattamaan tuon riskin, pienenee se voitto taas sitä vastaavasti.
Todennäköisesti hän ei jaksa edes oletettua kymmentä vuotta vääntää, ellei löydä itselleen kumppania, jonka kanssa jakaa toisaalta työtaakkaa ja toisaalta tietty sitä voitto-osuutta. Kuljetusyrittäjien keskuudessa kulkee sanonta: "kuolema kuittaa univelat", mikä lienee sopiva kuvaus lähes kaikkien yrittäjien elämässä.
Olen jostain kuullut, että maassamme olisi joskus vuoden 2010 paikkeilla ollut kokonaiset 1.700 ihmistä, jotka pystyivät nostamaan silloisen maksimiverottoman osingon määrän, eli 90.000,- euroa vuodessa. Jos tällaisen joukon takia jaksetaan elämoidä nykyiseen malliin ja siinä ohessa sitten tuhota tuon edellä kuvittelemani yrittäjän mahdollisuus sitten kahdenkymmenen vuoden ympärivuorokautisen työnteon jälkeen nauttia sen tonnin-parin kuukaisittaisesta lisätulosta, ollaan hukassa.
En voi tällä erää jatkaa pidempää, koska kiihdyn niin paljon. Aiheessa on paljon sanomatta, enkä oikein voi ymmärtää, miksi kukaan ei sitä sano oikeasti ääneen? Tuntuu, että niillä todellisilla sankariyrittäjillä ei ole ketään puolestapuhujaa. Suomen Yrittäjät puhuu mielestäni liikaa "oikeiden" yritysten suulla. Siellä valvotaan enemmänkin sellaisten yritysten etuja, jotka ovat jo saaneet kerättyä sen ensimmäisen miljoonansa sinne kassaan.
Kuka auttaisi yrittäjää?
Pitäiskö alkaa poliitikoksi?
